lauantai 30. heinäkuuta 2016

Seinäjoen asuntomessut 2016

Asuntomessut ovat vielä ensi viikolla avoinna klo 10.00-18.00.
Itse olen ehtinyt käydä tutustumassa vasta pariin kohteeseen sillä osallistun asuntomessuille näytteilleasettajan ominaisuudessa.
Ensi viikolla yritän itsekin päästä tutustumaan taloihin ja sisustuksiin, niin paljon mielenkiintoisia kohteita on blogeissa vilahdellut. Luulenpa että lempikohteeni on silti Kotola. Rakastan luonnonmateriaaleja ja Kotolasta niitä löytyy. Myös pihasauna viehättää, se on mielestäni ainut ja oikea sauna.
Yritän ensi viikolla muutenkin päästä vielä paikalle kertomaan työskentelystäni.
Osallistun Seinäjoki Shop in shoppiin. Meitä on Seinäjoen alueelta 25 pienempää yritystä/yrittäjää saman katon alla. Shop in shopissa on laaja kattaus erilaisia tuotteita, designia, taidetta, vaatteita ja paikallisia herkkuja. Monenlaista tuliaiseksi, lahjaksi tai kodin sisustukseen soveltuvaa siis.
Minulta löytyy grafiikan vedoksia, piirroksia, uniikkeja kortteja sekä pieniä korukirjoja. Teen toki myös isompia töitä ja isompia kirjoja mutta paikan rajallisuuden huomioiden esillä on hieman pienempiä töitä. Hautova kuumuus ja kostea ilma on myös kirjojen liimauksessa haastava elementti ja sen vuoksi isommat kirjat joutuvat odottamaan. Syksyn messuille siis niitäkin.
Useimmiten teen myös kaikki paperit itse. Välillä käytän laadukkaita piirrustus- tai akvarellipapereita. Materiaali on minulle tärkeää, käytän luonnonkuituja ja suomalaista poronnahkaa. Useimmat kankaat ovat muiden käsityöläisten hukkamateriaalia. Yritän tuotannossani huomioida kestävän kehityksen mahdollisimman tarkasti. Muokkaan myös kankaita, värjään ja painan eri tekniikoita hyödyntäen.
Teen myös tilaustöitä sekä tekstiiliteoksia.
Vielä viikko asuntomessuilla, sitten pian onkin vuorossa 1700-luvun markkinat.
Helteisin terveisin, NiinaKoo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ilahdutit päivääni! I love comments, thank you!