lauantai 30. heinäkuuta 2016

Seinäjoen asuntomessut 2016

Asuntomessut ovat vielä ensi viikolla avoinna klo 10.00-18.00.
Itse olen ehtinyt käydä tutustumassa vasta pariin kohteeseen sillä osallistun asuntomessuille näytteilleasettajan ominaisuudessa.
Ensi viikolla yritän itsekin päästä tutustumaan taloihin ja sisustuksiin, niin paljon mielenkiintoisia kohteita on blogeissa vilahdellut. Luulenpa että lempikohteeni on silti Kotola. Rakastan luonnonmateriaaleja ja Kotolasta niitä löytyy. Myös pihasauna viehättää, se on mielestäni ainut ja oikea sauna.
Yritän ensi viikolla muutenkin päästä vielä paikalle kertomaan työskentelystäni.
Osallistun Seinäjoki Shop in shoppiin. Meitä on Seinäjoen alueelta 25 pienempää yritystä/yrittäjää saman katon alla. Shop in shopissa on laaja kattaus erilaisia tuotteita, designia, taidetta, vaatteita ja paikallisia herkkuja. Monenlaista tuliaiseksi, lahjaksi tai kodin sisustukseen soveltuvaa siis.
Minulta löytyy grafiikan vedoksia, piirroksia, uniikkeja kortteja sekä pieniä korukirjoja. Teen toki myös isompia töitä ja isompia kirjoja mutta paikan rajallisuuden huomioiden esillä on hieman pienempiä töitä. Hautova kuumuus ja kostea ilma on myös kirjojen liimauksessa haastava elementti ja sen vuoksi isommat kirjat joutuvat odottamaan. Syksyn messuille siis niitäkin.
Useimmiten teen myös kaikki paperit itse. Välillä käytän laadukkaita piirrustus- tai akvarellipapereita. Materiaali on minulle tärkeää, käytän luonnonkuituja ja suomalaista poronnahkaa. Useimmat kankaat ovat muiden käsityöläisten hukkamateriaalia. Yritän tuotannossani huomioida kestävän kehityksen mahdollisimman tarkasti. Muokkaan myös kankaita, värjään ja painan eri tekniikoita hyödyntäen.
Teen myös tilaustöitä sekä tekstiiliteoksia.
Vielä viikko asuntomessuilla, sitten pian onkin vuorossa 1700-luvun markkinat.
Helteisin terveisin, NiinaKoo

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Paperipajalta

Ilmajoen kulttuuriyhdistys Kytö ry järjestää kesäkuukausina torstaituokioita Yli-Lauroselan talomuseolla. Vielä muutama torstaituokio tulossa 28.7.  4.8. ja 11.8.
Olin ennen juhannusta vetämässä paperin valmistuksen työpajaa halukkaille. Tarkoituksena oli alunperin työskennellä ulkona, jolloin mahdollisuuksia olisi ollut enemmän. Suomen kesäsää kuitenkin päätti toisin ja kova sade ja tuuli pakotti sisätiloihin. Paikalle saapui pieni mutta innostunut porukka. Ehdin hyvin ohjata jokaista yksilöllisesti. Osa innostui jopa tekemään kokeiluja vaikka eivät olleet koskaan ennen valmistaneet paperia käsin. Käsintehdyn paperin valmistus on koukuttavaa puuhaa, rauhallista ja palkitsevaa. Vertaan sitä usein meditoimiseen.
Lopputulokena oli kauniita papereita, kaikki erilaisia ja tekijöidensä näköisiä. Valmiit paperit toimitin Yli-Lauroselaan noudettaviksi.
Jos haluat lisää tietoa paperipajoista minulle voi laittaa sähköpostia.
niinakoon@gmail.com
Kaikki paperipajan kuvat on kuvannut Sanna Keltaniemi.
All photos by Sanna Keltaniemi.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Miniloma PoriJazzeilla



Kerran vuodessa pyrimme järjestämään niin että saamme mieheni kanssa yhteisen irtioton arjesta.
Tänä vuonna valinta oli päivänselvä. PoriJazz ja Brian Setzer, tietenkin. 
PoriJazz on kerrassan upea musiikkitapahtuma. Jazzien sivuille pääset TÄSTÄ.
Edellisen kerran olimme Setzeriä kuuntelemassa PoriJazzeilla 2009 jolloin hän esiintyi ison orkesterin kanssa.
Tällä kertaa paikalle saapui pienempi kokoonpano Brian Setzer's rockabilly riot. Meno oli kuitenkin yhtä taattua tavaraa, yleisö runsaslukuista ja mukana loppuun asti. Setzerillä on meidän perheessä tärkeä asema. Sekä mieheni että minä olemme olleet faneja jo lapsena.
PoriJazz olisi mukava kokea joskus kokonaisuudessaan. Hyvin järjestetty, siisti, leppoisa tunnelma ja laaja kattaus erilaisia artisteja. Ruokailu paikkojakin oli niin paljon että varmasti jokaiselle löytyy oma suosikki. Harmittaa että unohdin kameran kotiin. Pahoittelut jo etukäteen kuvalaadusta. Kuvat on otettu kaukaa kännykän kameralla eivätkä siis ole mitään huippuotoksia. Kuvissa vilahtaa myös Imelda May, hänen upea esiintymisensä kruunasi hienon päivän.
Pidemmän ja ruoka-aiheisen jazz-postauksen löydät Hellan ja viininlasin välissä-blogista.
Saavuimme päivällä ja lähdimme myöhään yöllä. Täydellinen miniloma!
Musiikin täytteinen ja ihanan aurinkoinen päivä. Voiko parempaa toivoa.
Aurinkoista kesän jatkoa! ♡ NiinaKoo
Brian Setzer`s roclabilly riot
Brian Setzer on screen
Imelda May
Imelda May
Jazz porukka 
Lokkilavalta

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Lomalla lähellä

Meidän kesää vietetään pääasiassa kotiympyröissä. En tunne tarvetta suuriin suunnitelmiin.
Pieniä tutkimusmatkoja teemme lähiympäristöön. Lähelläkin voi "lomailla".
Ilmajoella on kauniita museorakennuksia ja Yli-Lauroselan talomuseossa kaunis pihapiiri sekä mahdollisuus kokeilla pakopeliä.
Meidän lasten suosikki on kuitenkin Ilkan patsas, muistomonumentti.
Se houkuttelee linnamaisella olemuksellaan. Monet rosvo ja merimiesleikit on täällä leikitty.
Tervetuloa Ilmajoelle!
Terveisin, NiinaKoo